TIETOA MEISTÄ

Olen Matleena Seppälä ja kasvatan mittelispitzejä sekä kleinspitzejä kennelnimellä Glamsquad. Asumme perheeni kanssa Toholammilla Keski-Pohjanmaalla. Perheeseemme kuuluu mieheni sekä 4- ja 2-vuotiaat lapsemme.

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kleinspitz pentueeni syntyi vuonna 2009, ja mittelspitz pentueita on ollut 4 vuosina 2013-2016. Viides pentue tuhisee juuri pentulaatikossa! Kasvatan siis hyvin pienimuotoisesti ja kotona meillä on neljä koiraa: kaksi mitteliä, samojedi ja chihuahua.

Meillä koirat ovat perheenjäseniä ja jakavat lapsiperhearjen kanssamme. Koirien hyvinvointi on minulle äärimmäisen tärkeää ja harrastamme täysin koirien ehdoilla. Nykyisin harrastaminen painottuu näyttelyihin, mutta olemme myös kisanneet tokossa ja harrastaneet niin agilitya kuin rallytokoakin. Harrastelemme edelleen omaksi iloksi tokoa, agilitya, rallya, jälkeä ja koiratanssia, mutta kisakentille ei olla hetkeen suuntaamassa.

Ensimmäinen koirani oli samojedinkoira Ikiliikkujan Snowy Mist, joka tuli perheeseemme vuonna 2001. Snowyn kanssa kasvoimme yhdessä koiraharrastusten pariin ja samojedit ovatkin olleet osa elämääni aina siitä lähtien. Kisasin nuoruusvuoteni aktiivisesti Junior Handlerissa, ja menestystä tulikin mukavasti. Nykyisin toimin tuomarina samaisen lajin parissa.

Ensimmäinen pienpystykorvamme oli kleini Nella, Tirhan BT Thanks, ja siitä aukenikin ovi ihan uuteen maailmaan. Nella oli ensimmäisen pentueeni emä. Saan kiittää paljosta Ruotsalaisen perhettä, joka uskoi tälle koiratytölle koko kennelinsä hoitoon reissujensa ajaksi, otti mukaan matkoille ja päästi nuoren junior handlerin esittämään menestyviä koiriaan sekä luotti ihanat kasvattinsa perheemme käsiin. 

Ensimmäinen mittelimme Hertta, Thomdy Dom's Gloria De Luxe, valloitti minut täysin, ja vain vuosi Hertan liityttyä perheeseen sain iki oman harrastuskoirani Donnan, Jotamillen Darling Daisyn. Donna on persoonana jotain aivan ertyistä, ja haluan vaalia sitä kasvatustyössäni. Donnan sukutausta on mielenkiintoinen, eikä rouva ole hullumman näköinenkään, joten oli todella mielenkiintoista nähdä, mitä Donna jättää jälkeensä. Ei näytä yhtään hullumalta nämä jälkipolvet, joita on nyt kolme. Viimeisin polvi tosin tuhisee vasta pentulaatikossa, joten aika näyttää, mitä tästä sakista kasvaa. 

KUVIA VUOSIEN VARRELTA

Toholampi
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!